Astrid Lindgren

14.11.1907–28.1.2002

Elämä on fantastinen satu

Astrid Anna Emilia Lindgren syntyi 14.11.1907 Näs-nimiselle tilalle Smoolannin Vimmerbyssä. Isä oli maanviljelijä, ja Astrid varttui isoveljensä Gunnarin ja pikkusiskojensa Stinan ja Ingegerdin seurassa. Siihen aikaan maaseudun vanhemmilla oli harvoin aikaa leikkiä lastensa kanssa. Toisaalta lapsilla oli mielin määrin vapautta. ”Lapset tarvitsevat paljon rakkautta – mutta heidän on saatava olla myös vähän hunningolla”, sanoi Astrid itse muistellessaan onnellista lapsuuttaan.

 

Vimmerbystä Vasastaniin

Leikin ja vapauden täyttämät vuodet päättyivät äkillisesti, kun Astrid tuli teini-ikäisenä raskaaksi Vimmerbyn paikallislehden päätoimittajalle. Mies halusi naimisiin, mutta Astrid ei – ja skandaalihan siitä seurasi. Välttyäkseen juoruilulta Astrid muutti Tukholmaan ja kouluttautui sihteeriksi. Siihen aikaan elämä yksinhuoltajaäitinä oli kuitenkin mahdotonta. Päiväkoteja tai perhepäivähoitoa ei ollut. Kun Lars-poika syntyi, Astridin oli annettava hänet tanskalaiseen sijaisperheeseen, kunnes saisi elämänsä järjestykseen.

 

Muutto Katto Kassisen kortteliin

23-vuotiaana Astrid löysi miehen, jonka kanssa halusi naimisiin. Hän oli Sture Lindgren, Astridin esimies Kungliga Automobilklubbenissa, jossa Astrid työskenteli sihteerinä. Keväällä 1931 Astrid Ericssonista tuli rouva Astrid Lindgren ja hän pystyi vihdoin hakemaan luokseen rakkaan Lasse-poikansa, joka oli ehtinyt täyttää neljä vuotta. Perhe muutti pieneen kaksioon Vulcanusgatanille lähelle Vasaparkenia – Katto Kassisen kortteliin. Kolmen vuoden kuluttua Astrid ja Sture Lindgren saivat Karin-tyttären, ja Astrid jäi kotiin useaksi vuodeksi.

 

Esikoiskirjailijaksi 37-vuotiaana

Astrid debytoi kirjailijana vasta 37-vuotiaana, kun Lasse oli 18 ja Karin 10. Kirjailijaksi ryhtyminen on itsessään kuin satu, joka tunnetaan laajalti. Astrid kertoi paljon tarinoita lapsilleen. Hän keksi satuja ja tarinoita omasta päästään, ja tytär halusi aina kuulla lisää. Kerran, kun Karin oli 7-vuotias ja poti keuhkokuumetta vuoteessaan, hän kysyi äidiltään: ”Voisitko kertoa Peppi Pitkätossusta?” Ja niin Astrid kertoi. Niin hassu nimi vaati hassun tytön, Astrid on sanonut, ja pian kertomus täydentyi hassulla talolla ja hassulla hevosella.

 

Peppi saa pakit

Astrid lähetti kappaleen Peppi Pitkätossusta Bonnier-kustantamolle, mutta käsikirjoitus hylättiin. Bonnierilla Peppiä pidettiin liian hassuna. Astrid oli kuitenkin huomannut, miten paljon hän nautti kirjoittamisesta. Kun Rabén & Sjögren ilmoitti vuotta myöhemmin järjestävänsä kilpailun parhaasta nuortenkirjasta, Astrid kirjoitti uuden kirjan ja lähetti sen kilpailuun. ”Riitta-Maija keventää sydäntään” voitti toisen palkinnon. Astrid kertoi myöhemmin, ettei ollut ”…varmaan koskaan ollut niin iloinen kuin sinä iltana, jolloin kustantamosta soitettiin!”

 

Kirja vuodessa

Seuraavana vuonna (1945) sama kustantamo järjesti lastenkirjakilpailun. Siihen Astrid lähetti Peppi Pitkätossu -käsikirjoituksensa ja voitti ensimmäisen palkinnon. Vuosina 1944–1974 Astrid Lindgren julkaisi vuosittain vähintään yhden kirjan, usein kaksi ja joskus kolmekin. Hän jatkoi julkaisua lähes joka vuosi aina vuoteen 1992, jolloin hän päätti uransa 85-vuotiaana.

 

Kritiikkiä ja osallistumista

Astrid Lindgren on saanut osakseen syvää arvostusta ja ihailua kaikkialla maailmassa. Hän on saanut lukemattomia palkintoja ja kunnianosoituksia niin kirjailijana kuin esimerkiksi eläinten aktiivisena puolestapuhujana. Hän taisteli, jotta lehmät, kanat ja possut saisivat elää yhtä vapaina kuin hänen omassa lapsuudessaan. 70-vuotiaana hänestä tuli myös teräväsanainen mielipidevaikuttaja. Monet muistavat hänen Expressenissä vuonna 1976 julkaistun satiirisen ”Pomperipossa i Monismanien” -satunsa, jolla hän otti kantaa verokeskusteluun.

 

Niin yksinkertaista, että lapsikin ymmärtää

Astridin sadut osoittavat, että ilosta ei ole niin kovin pitkä matka suruun ja että molempia tarvitaan. Hänen tarinoillaan on myös verraton kyky elää meissä pitkään, aina aikuisikään asti. Hän nostaa esiin ikuisuuskysymyksiä, joiden kanssa kaiken ikäiset joutuvat painiskelemaan. Pohdinnat koskevat elämää ja kuolemaa, ystävyyttä ja ulkopuolisuutta, iloa ja surua. Hänestä tuli legenda omana aikanaan, ja saavutuksen salaisuus piilee kenties siinä, mitä hän sanoo kirjassa omista vanhemmistaan: ”Ei ole häpeä kirjoittaa yksinkertaisesti, ei se tee tekstistä latteaa ja köyhää. Runoilijat puhuvat meille usein elämästä ja kuolemasta ja rakkaudesta, kaikesta syvästi inhimillisestä niin yksinkertaisin sanoin, että lapsikin voi ne ymmärtää. Ajattelepa sitä!”

Kiitos kaikesta, Astrid!

Lisätietoja Astrid Lindgrenistä saat osoitteesta astridlindgren.se ja Astrid Lindgren -seuralta Astrid Lindgren-sällskapet.